GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Leif Schulman

Afrikka opettaa

Leilf Schulman 5-6/16 S_L

Ajoimme avolavamaasturilla Amanista kohti naapurikylää tyypillistä päällystämätöntä, Tansanian Itä-Usambaran vuorten muotoja myötäilevää paikallistietä. Ahkerasti kuljettu väylä: rautakauppatavaraa ja polttoainetta alangon kaupungeista vuoristokyliin, talonpoikien satoa ja puutavaraa takaisin, ja ihmisiä molempiin suuntiin tietenkin.

Tällä retkellä olin saanut autosta lavapaikan Mndolwan, paikallisen yhteistyökumppanimme kanssa. Molemmin käsin sai pitää kiinni. Keikutti, ravisteli ja hyppyytti, vaikka mentiin vain muutamaa kymppiä. Ajourat olivat syviä, paikoin kivet törröttivät pystyssä ja pieniä puunrunkojakin makasi tiellä poikittain. Aurinko paahtoi, kaskaat surrasivat ja sademetsämaisemat hellivät – jos niitä ehti rynkytykseltä ihailemaan.

Yhtäkkiä kuljettaja pysäytti. Tien poikki virtasi yöllisen sateen synnyttämä vuolas puro. Savinen tienpohja oli osin kulkeutunut veden mukana alavirtaan. Kivenmurikat pitivät pintansa ja seisoivat rantapallon kokoisina moukkuina keskellä mutavelliä.

Kuski arvioi estettä ja auton maavaraa. Pudisti välillä huolestuttavasti päätään. Päätti kuitenkin kokeilla onneaan ja ryhtyi hitaasti ujuttaen ohjaamaan ajokkiaan vallihaudan poikki. Maantien tähänastinen höykytys oli ollut pientä! Rystyset valkoisina takerruin turvakaareen tietämättä, kumpi oli lähempänä: auton öljypohjan rikkoutuminen vai oma syöksyni lavalta kurakenttään.

Läpi päästiin yhtä kaikki. Taitava kuljettaja, väkevä neliveto. Pulssi yhä korkealla tokaisin Mndolwalle: ”Olipas paha paikka ja matkan tyssääminen täpärällä!”

Tähän hän totesi tyynesti, vähän välinpitämättömänäkin: ”Joo, tämä kohta on aina tuollainen.”

Tuollainen. Aina.

Mndolwan reaktioon tiivistyy syvin opetus, jonka olen saanut Afrikan reissuiltani. Suomessa kylien äijät olisivat talkoovoimin ja ärräpäiden säestyksellä koettaneet tukkeja ja kiviä, rumpua tai siltaa, kunnes tienpidon haasteet olisivat ratkenneet pysyvästi. Itä-Afrikassa työnteolta jäävä aika varataan rauhalliseen olemiseen yhteisön ja perheen parissa. Otetaan iisisti, ei stressata. Vaikeudet otetaan sitten tyynesti vastaan, kun ne kohdataan. Suomalaisen työetiikan mittapuulla ehkä laiskanpulskeaa, mutta varmasti verenpainetta säästävää. Afrikkalaisilla on viisaita arvoja.

Saan kohta lähteä kenttäkurssille Keniaan lukiolaisryhmän kanssa. Olen apuopettajana 16 nuorelle, joista kukaan ei ole aiemmin käynyt Afrikassa. He ovat samassa tilanteessa kuin minä runsaat 20 vuotta sitten, kun yliopisto-opintojeni osana sain osallistua kenttäprojektiin Tansaniassa.
Kutkuttavaa. Trooppinen Afrikka ei jätä ketään kylmäksi. Mitähän loppuelämän kantavia opetuksia lukiolaiset saavat Afrikalta?

Professori Leif Schulman on Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtaja. Hän on tutkinut luonnon monimuotoisuutta eri puolilla maailmaa ja toiminut lukuisissa alan kansallisissa ja kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä. Myös tieteen popularisointi on kuulunut Schulmanin työtehtäviin koko uran ajan.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International