GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Hannu-Pekka Björkman

Ajankierto ohuilla lehdillä

Silloin tällöin lapsuudessani, rauhallisena hetkenä, kun keittiössä tuoksui kahvi ja äidilläni oli hetki hengähtää askareittensa lomassa, hän istahti alas ja kaivoi mausteilta tuoksuvasta laatikosta almanakan. Minulle tuo pieni kirjanen oli mysteeri, kiinnostava mutta selittämätön. Ymmärsin toki päivämäärät ja nimet, mutta muut pienet merkit ja tekstit tekivät siitä sekavan. Äitini tutki almanakkaa, huokaili ajankulua ja milloin kenenkin nimipäivää. Sitten hän tutkaili, mihin viikonpäivään juhlien aatot ja pyhät osuivat. Ulkona aurinko paistoi koivuihin ja maantiehen, ja minä katsoin äitiäni ja käsiä, jotka kääntelivät ohuita lehtiä. Minulle almanakka oli kuin radiosta päivittäin kuuluva merisää.

Hannu-Pekka Björkman

Arvoituksellinen ja kiinnostava, mutta merkityksiltään suljettu.

Sanan almanakka alkuperää ei varmasti tunneta. Erään teorian mukaan se on peräisin Egyptissä puhutusta koptin kielestä. Toisaalta on mahdollista, että kantasana on arabian kielen al-manach, joka nykyään tarkoittaa säätä. Alun perin se tarkoitti ”paikkaa, jossa kamelit laskeutuvat polvilleen” eli keidasta. Keitailla vaihdettiin tietoa ja kuulumisia. Siellä myös kerrottiin reittien säästä ja ennustettiin tulevaa. Meille Suomeen sana almanakka on kotiutunut varhaisruotsin sanasta almanacha. Ruotsiin sana on tullut latinan kautta kreikasta.

Ensimmäinen tunnettu almanakka on Gutenbergin painama kirja vuodelta 1448. Almanakkojen alkuperäinen tarkoitus oli kertoa, mitkä päivät sopivat suoneniskentään ja kuppaukseen ja mikä ruumiinosa olisi paras kohde, jotta suuremmilta vahingoilta vältyttäisiin. Tämä perustui siihen, että ihmisruumis jaettiin 12 osaan kuten taivaallinen eläinrata. Myöhempinä vuosisatoina astrologit vaikuttivat almanakkojen sisältöön, jotta niistä voisi tarkistaa lähes kaikille toimille sopivan ajankohdan.

Vähitellen almanakan sisältö muuttui. Henkilönimet tulivat mukaan 1480-luvun lopulla käytännön tarpeesta. Nimien avulla oli helpompi muistaa kuukauden päivät. Sääennustukset, lähinnä kuuhun perustuvat, pitivät sitkeästi pintansa almanakassa. Jo ensimmäisen suomenkielisen almanakan (1705) tekijä Lauri Tammelinus totesi, että sääennustukset olivat harhaanjohtavia. Kun ennustukset jätettiin kokeilun vuoksi almanakoista pois, kansa ei enää yhtä innokkaasti ostanut niitä.

Vasta vuodesta 1887 lähtien sääennustuksia ei enää painettu almanakkaan. Mutta planeettojen liikkeet sieltä löytää vielä tänäkin päivänä, vaikkei uskoisikaan, että ”koleaa tuo kylmän tähti Jupiter.”

Almanakkaan ja sen historiaan liittyy paljon katoamassa olevia uskomuksia. Niissä on myös runsaasti yleissivistyksellistä vuodenkulkuun liittyvää tietoa, joka olisi nykyihmisellekin hyödyksi. Aamulla tavatuista almanakan riveistä näkyy, että ihminen on antanut ajalleen merkityksiä ja että planeetat kiertävät ikuista kiertoaan kaiken yllä.

Kirjoittaja työskentelee näyttelijäntyön professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Hän on näytellyt lukuisissa rooleissa teatterissa, elokuvissa sekä televisiosarjoissa. Björkman on kirjoittanut kolme kirjaa, joista viimeisin, esseeteos Välähdyksiä peilissä, ilmestyi vuonna 2014.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International