GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Leif Schulman

Keijupölyä sivistykseen

Ajattelen usein lämmöllä erästä itäsuomalaista tyttöä. En ole häntä koskaan tavannut, mutta olemme kirjoitelleet – ihan aitoja paperikirjeitä.

LeifSchulman_700pix

Kaikki alkoi siitä, kun eräänä kesäaamuna löysin käsinkirjoitetun kirjeen postilokerostani Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Luomuksessa. Sellaisia ei nykyään usein saa, joten avasin kuoren uteliaisuuttani välittömästi. Kirje sisälsi mitä kiehtovimman kysymyksen: Onko keijuja oikeasti olemassa?

Yleisöltä tulee paljon kysymyksiä Luomukseen, toisinaan suoraan johtajallekin, mutta harvoinpa ne ovat näin kutkuttavia. Ja yleensä kysyjä on vähän vanhempi kuin tämä 7-vuotias Peppi.

Oli selvää, että vastaaminen Pepin pohdintaan sai korkeimman prioriteetin. Mutta miten kovaksikeitetty luonnontieteilijä ja akateemisen maailman vakavoittama professori voisi tuollaista satumaista kysymystä valaista?

Vastausta hakiessani moninaiset ajatukset ja tunteet risteilivät mielessäni. Tähän oli suhtauduttava vakavasti, lapsen maailmaa ei saa rikkoa. Muttei myöskään sovi romahduttaa tieteellistä auktoriteettia tarinoimalla.

Pähkäilyssäni päädyin siihen, että kaikkea lapsen kokemaa ja näkemää – Peppi oli huomannut rakentamassaan keijutalossa muutoksia silmän välttäessä – ei kannata tunkea valmiiseen muottiin luonnontieteen totuuksilla.

Hedelmällisempää lienee opastaa pohtijaa hakemaan luonnollisia selityksiä havaintoihinsa itse.

Ehdotin Pepille, että ehkä eläimet sotkevat keijujen taloa. Kerroin, etten ole koskaan keijuja nähnyt, mutta lisäsin, ettei se tietenkään todista mitään – voivathan keijut olla näkymättömiä!

Päätin vastauskirjeeni toteamukseen, ettei keijujen olemassaolo taida oikein Luomuksen asiantuntemuksella ratketa. Että kysymys lienee enemmän uskonasia ja sellaisena avoin erilaisille mielipiteille.

Peppi ilahtui vastuksestani kovasti, vastasi hänen äitinsä, ja jatkoi paitsi keijupohdintojaan, myös perehtymistä avaruuteen ja planeettoihin.

Miten yksioikoinen ja vaillinainen maailma olisikaan, jos kaikki ajattelu, kokeminen ja tunteminen sidottaisiin luonnontieteelliseen pakkopaitaan. Tätä ei pidä käsittää väärin: olen vankkumaton tieteellisen maailmankuvan puolestapuhuja. Mutta matemaatikon yhtälö tai insinöörin prosessikaavio ei useinkaan riitä ohjenuoraksi oikeassa elämässä, ainakaan valmiiksi tarjoiltuna.

Suomessa muutetaan parhaillaan koulutusjärjestelmää. Lukion yleissivistävyydestä ollaan luopumassa valinnanvapauden varjolla. Mielen sivistykseen ei kuitenkaan riitä pelkkä luonnontieteiden opiskelu, jos kohta ilmankaan niitä ei sivistystä voi saavuttaa. Sekä keijut että planeetat kuuluvat nuoreen mieleen. Vasta vanhempana kannattaa valita, kumpaan syventyy.

Professori Leif Schulman on Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtaja. Hän on tutkinut luonnon monimuotoisuutta eri puolilla maailmaa ja toiminut lukuisissa alan kansallisissa ja kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä. Myös tieteen popularisointi on kuulunut Schulmanin työtehtäviin koko uran ajan.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International