GEOn valokuvakilpailu 2011
Kuvakisan kärki erottui helposti
GEOn valokuvakilpailun raadin lumosi kuva isäntää odottelevasta koirasta. Eniten lukijaääniä sai sitä vastoin kuva sateisesta illasta Lontoossa. Voittajat seuloutuivat yli 1 400 kuvan joukosta.
Juhani Sipilän voittokuvassa ”Isäntää odotellessa” on raadin mukaan kaikki kohdallaan: oikea kuvaushetki, hieno jännite, upea maisema, hyvä tunnelma, ja se vastaa kisan aihetta ”Kohtaamisia maailmalla”.
Tuntuu kuin katsoja odottaisi laiturilla itsekin, ja kohta koira alkaa heiluttaa häntäänsä. Kuvaa katsellessa ei edes ajattele, että joku olisi ottanut sen.
Nelihenkinen raati seuloi voittajan kaikkiaan 1 438 valokuvan joukosta. Se katsoi vain kuvia, koska onnistunut otos ei raadin mielestä tarvitse selityksiä, on teknisesti ja sommittelultaan hyvä sekä vangitsee huomion.
Entä mikä sai eniten ääniä lukijoilta? Hanni Piilolan ”Iltakuva sateisesta Lontoosta”.
Monessa kilpailukuvassa on raadin mielestä hauska oivallus, mutta joukosta erottuvat myös helmet.
Niihin kuuluu kuva, jossa kahdeksanhenkinen perhe piirtyy varjokuvana kallionpintaan. Kuvasta erottaa eri-ikäiset lapset, muutama elehtii hauskasti.
”Tässä on rytmiä, hauska ja lämmin oivallus kalliomaalauksesta”, raati kehuu.
Merja Salo ihastuu "Transit, Frankfurt "-kuvaan.
”Radikaalisti erilainen: Kuvaa lentokenttää ja kapteenia, mutta on abstraktin rajalla. Kuva rakentuu merkeille.”
Valokuvakilpailuumme osallistui lähes tuhat henkilöä, jotka vastasivat GEOn kysymyksiin: mikä pysäytti, kohtasitko kiinnostavia ihmisiä, eksoottisia eläimiä, kauniin maiseman vai kenties itsesi?
Moni kuvaajista on mieltänyt aiheen väljästi: Kohtaaminen kauniin maiseman, kasvin, työn tai eläimen kanssa. On kuvattu niin kotona kuin kaukomaillakin.
Valtaosa kilpailun otoksista on luontokuvia: auringonlaskuja ja -nousuja, eläimiä, kukkia, pilviä, sieniä ja vesipisaroita.
”Ehkä ne kertovat suomalaisten myyttisestä suhtautumisesta luontoon. Että kohdataan luonto eikä toinen ihminen”, Merja Salo sanoo.
Ihmisiä kuvissa on raadin mielestä yllättävän vähän, ja niissäkin heidät näytetään usein takaa tai kävelemässä pois kuvasta.
Kuin huutomerkkinä joukosta erottuu kuva miehestä, joka istuu pyörätuolissa puolialasti.
”Realismin estetiikkaa. Teknisesti hyvä kuva, rankka ja paljastava. Kuvaaja osaa tasapainottaa ulkona olevan luonnonvalon ja keinovalon sisällä sekä menee lähelle ihmistä”, raati kiittää.
Ville Palonen on ihastunut. ”Tämä on harkittu henkilökuva. On menty rohkeasti iholle.”
Hienoja ovat raadista myös kuva jäätikkövaeltajasta sekä oivaltava kuva jäähän piirtyneestä enkelistä.
Taianomainen tunnelma ja värit viehättävät kuvassa, jossa näkyvät ilotulitus, maailmanpyörä, ilmapallo ja silinterihattu.
”Tappava kohtaaminen”, raati tokaisee kuvasta, jossa ampiainen on jäänyt hämähäkin satimeen.
”Dramaattisen kaunis ja kauhea kuva”, Elina Kuusamo sanoo.
Kilpailun harvoja muotokuvia on kuva talvihuurteisesta tytöstä. Pakkasen voi aistia katsojakin.
Tilanteen erityisyyden vuoksi kärkijoukkoon pääsee myös ilman salamavaloa otettu kuva Islannin tuhkasateesta.
Tunnelmallisen saunakuvan sommittelu tason raadista täydellinen, pesulakuvassakin selvästi harkittu.
”Näissä taas on jotain herkullista”, raati sanoo kuvista, jossa nauta kohtaa auton tai heinien peittämä lammas tuijottaa kohti.
”Tämä on liikuttava: pienet linnut ovat koostaan huolimatta merkittävä osa kuvaa”, Katriina Palo-Närhinen sanoo keltamustasta otoksesta, jossa näkyy lintupari. Niiden nokkien väliin muodostuu pieni sydän.
Kuusituntisen katselu-urakan jälkeen raati huomauttaa, että moni kuvaajista osaa selvästi käsitellä kameraa ja muokata otoksiaan. Tosin joissakin väri-ilottelua on liikaa.
”On uusi ilmiö, että monissa kuvissa maisemia käsitellään aika rajusti”, valokuvakilpailujen konkari Merja Salo huomauttaa.
Voittokuva ”Isäntää odotellessa” osoittaakin Salon mukaan sen, kuinka upeita voivat olla kuvan luonnolliset värit.
Valokuvakilpailun raati: valokuvataiteen professori Merja Salo, kuvajournalisti Ville Palonen sekä GEO-lehdestä päätoimittaja Katriina Palo-Närhinen ja AD Elina Kuusamo.
Teksti: Vellamo Vehkakoski
|
