GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Merja Salo

Lintuja kiidosta

Valokuvaus on kokenut 20 viime vuoden aikana historiansa suurimman murroksen, kun kemiallisesta valokuvauksesta on siirrytty digitaaliseen. Tästä on ollut paljon hyötyä monilla valokuvauksen alueilla. Erityisen paljon siitä on hyötynyt luontokuvaus, joka on suosituimpia valokuvauksen muotoja Suomessa.

Merja Salo 1/2016

Digitaalinen tekniikka on mahdollistanut monta asiaa, jotka aikaisemmin olivat luontokuvauksessa vaikeita ja tuottivat kuvaajille paljon mielipahaa. Kuvitelkaa itsenne metsään, jonne hämärä laskeutuu juuri, kun kuulette eläinten saapuvan ruokailupaikalle. Pitkä valotusaika ja liike-epäterävyys aiheuttavat sen, että kuvissa eläimet ovat pelkkää epäselvää massaa. Tai tikka pysähtyy hyvään asentoon rungolla juuri, kun olette ottaneet viimeisen 35 kinofilmiruudusta. Sillä aikaa kun vaihdatte kameraan uutta filmiä, tikka lehahtaa pois. Puhumattakaan siitä, että diafilmin kuvaruudut ovat uniikkeja otoksia ja monistettavissa vain vaivalloisesti ”duplikoimalla”.

Digitaalisilla kameroilla saadaan kuvia hämärässä ja jopa pimeässä. Tähdet ja revontulet tallentuvat tavallisen kännykkäkuvaajankin muistikortille, ja hienot luonnonilmiöt voi jakaa saman tien netissä. Värejä voi korjata ja säätää ja kuvaa parannella jo kamerassa.

Tuskin missään digitaalisuuden tuoma hyöty näkyy niin selvästi kuin lintukuvissa. Linnut ovat liikkeissään nopeita ja arvaamattomia. Hyvän kuvan saamiseksi on kuvattava paljon. Suomen johtaviin lintukuvaajiin kuuluva Markus Varesvuo saattaa ottaa tilhiparvesta yli tuhat kuvaa saadakseen muutaman hyvän. Kuvien määrällä ei ole digitaalisessa valokuvauksessa merkitystä, sillä muistikortille mahtuu ja perushankintojen jälkeen kuvat ovat käytännössä ilmaisia. Filmiajalla jokaisella valotetulla ruudulla oli selvä hinta.

Digikuvauksessa voidaan myös käyttää erittäin lyhyitä suljinaikoja ja saada tarkkoja tilannekuvia vaikeissakin kuvausoloissa. Lintukuvauksessa on tallennettu hetkiä, jolloin lentävä lintu on juuri napannut hyönteisen tai pudottautunut maahan saalin kimppuun.

Lintukuvauksesta onkin tullut se valokuvauksen alue, jossa toiminnallinen tilannekuvaus nykyisin kukoistaa. Perinteisesti ”actionia” on suosittu uutis- ja urheilukuvauksessa. Se saa kuvatun kohteen näyttämään jännittävältä ja dramaattiselta ja maailman paikalta, joka on täynnä tapahtumaa.

Nyt myös lintumaailman tapahtumia voi ihailla ”suoraan kiidosta” esimerkiksi Varesvuon ja kolmen muun lintukuvaajan verkkojulkaisussa Lintukuva.fi.

Kirjoittaja on palkittu kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori Aalto-yliopistossa. Hän on tutkinut mainoskuvia, kuvajournalismia ja suomalaista muotivalokuvausta sekä julkaissut niistä kirjoja. Salon tuorein kirja Jokapaikan valokuva (Musta Taide) ilmestyi joulukuussa 2015. Se kertoo suomalaisen valokuvauksen digitalisoitumisesta.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International