GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Merja Salo

Mikä on vanhin valokuvasi?

Merja Salo 1/2016

Tiedätkö, miltä ajalta perhealbumisi vanhimmat valokuvat ovat? Suomen satavuotisjuhla on hyvä hetki etsiä oman suvun kuvallista historiaa. Kuville on käyttöä esimerkiksi netin sukupuuohjelmissa.

Itsekin innostuin jäljittämään vanhoja kuvia juuri sukupuuta varten. Kovin kauas ajassa taaksepäin en päässyt. Kahdessa vanhimmassa kuvassa poseeraavat isoäitini äiti ja isoisäni vanhemmat, iästään päätellen 1920–30-luvulla. Maaseudulla kiertänyt valokuvaaja on tallentanut heidät ulkosalla, istumassa talojensa edessä Lammilla. Kuvattiin ulkona, koska valoa oli seinustalla enemmän kuin hämärissä sisätiloissa.

Miten vanhoja kuvia suomalainen voi odottaa löytävänsä perhearkistoistaan? Suomessa vanhin säilynyt valokuva on vuodelta 1842. Se otettiin vain kolme vuotta sen jälkeen kun valokuvauskeksintö oli julkistettu Pariisissa. Kuva on dagerrotyyppi, joita tehtiin 1800-luvun keskivaiheilla. Suomessa dagerrotyyppejä on valokuvatutkija Jukka Kukkosen mukaan jäljellä ehkä 200–300 kappaletta. Jos suvun kätköistä löytyy tällainen peilimäisen tarkka ja koristeelliseen koteloon laitettu metallikuva, se on historiallinen harvinaisuus.

Kotelosta voi löytyä myös vähän yleisempi ambrotyyppi eli lasinegatiivi, joka tummalla pohjalla näytti positiivikuvalta. Kotelon sisäpuoli saattoi olla samettia, jotta kuva vaikuttaisi arvokkaalta eikä naarmuuntuisi.

Valokuvauksen ensimmäinen selfiebuumi alkoi 1850-luvulla käyntikorttikuvien myötä. Nämä olivat kartongille pohjustettuja pienikokoisia studiokuvia, jotka löivät itsensä läpi Suomessa 1870-luvulla. Käyntikorttikuvia annettiin lahjaksi vierailuilla ja kerättiin albumeihin. Tällaisen kuvan löytyminen omasta albumista on jo mahdollista, sillä kuvamäärä kasvoi vuosisadan lopussa räjähdysmäisesti. Pelkästään helsinkiläinen Nyblinin valokuvaamo otti noin
200 000 kuvaa ennen kuin käyntikorttikuvavillitys hiipui 1920-luvulla. Tuolloin myös kuvien koko alkoi vaihdella entistä enemmän. Albumeihin päätyi rinnakkain ammattikuvaajien postikortin kokoisia vedoksia ja valokuvaukseen hurahtaneen sukulaisen muutaman sentin kokoisia harrastajakameran kuvia.

Tuolta ajalta ovat peräisin myös kaksi vanhinta kuvaani. Lammilla kiertäneen valokuvaajan tekniikka ei ollut häävi verrattuna Nyblinin kaltaisiin ammattistudioihin, mutta kuvat ovat täynnä kiinnostavia sosiaalisia merkkejä. Isoäitini äiti Karoliina on asettunut kuvaan kuten talollisen tulee: kantanut wieniläistuolin pihalle kuistin eteen ja kääntänyt kuvaajalle ylvään sivuprofiilinsa. Isoisäni vanhemmat Maria ja Adolf istuvat torppansa seinustalla penkillä, kumaraisina ja ujosti hymyillen. Ehkä heitä ei ollut aikaisemmin kuvattu?

Nykyihmisen ensimmäinen valokuva on jo kohdussa otettu ultraäänikuva, ja olemme tottuneet kameroihin. Sukupuun kuvattomat vuosisadat kuitenkin todistavat, miten uusi ja ainutlaatuinen asia valo-kuvaus sittenkin on.

Merja Salo on palkittu kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori Aalto-yliopistossa. Hän on tutkinut mainoskuvia, kuvajournalismia ja suomalaista muotivalokuvausta sekä julkaissut niistä kirjoja. Salon tuorein kirja Jokapaikan valokuva ilmestyi joulukuussa 2015. Se kertoo suomalaisen valokuvauksen digitalisoitumisesta.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International