GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Osmo Rauhala

Ohjekirjassa yhä aukkoja

Paperiarkki liekehtii. Sileä ja ohut valkoinen viipale todellisuutta muuttuu hetkessä mustiksi mureneviksi riekaleiksi. Ilmassa leijuu haihtuvan savun katku. Pian jäljellä on vain pieni kasa tuhkaa. Aine vaihtoi olomuotoaan.

Osmo Rauhala 10/2015

Näin tapahtuu joka hetki eri tavoilla kaikkialla. Puu imee juurillaan vettä ja hivenaineita, ottaa ilmasta auringonsäteilyn energiaa ja muuraa luomastaan selluloosasta uuden vuosirenkaan varteensa ja sarjan oksia latvaansa. Joku kädellinen sitten jalostaa selluloosasta paperia. Toisaalla suuri kaatunut runko lahoaa miljardien bakteerien ja lahottajien ansiosta osaksi humusta. Vesi haihtuu ilmaan ja hivenaineet palaavat maahan.

Elämän käsikirja näyttäisi koostuvan kokoamis- ja purkuohjeista. Ensimmäinen arkkibakteeri miljardeja vuosia sitten osasi liittää perusaineita yhteen, ja mikä tärkeintä, kloonata mallin seuraajalleen. Miten kiviaines oppi elämään, on vielä mysteeri kaikille. Mutta siitä eteenpäin osaamme simuloida aika tarkasti evoluution askeleet kaltaisemme olennon syntyyn asti.

Matkan varrelle on mahtunut monta prototyyppiä. Välillä melkein kaikki lensivät roskiin – tai siis uudelleen koottaviksi. Miljardeja vuosia kestänyt testaus luonnon laboratoriossa on tässä vaiheessa päätynyt massaltaan keskikokoiseen, mutta hermojärjestelmältään suhteellisen suuren ihmismalliin. Laji on poikkeuksellinen, koska se pystyy miettimään ja manipuloimaan kokoamisensa ja purkamisensa ohjekirjaa.

Monta sivua siitä on kuitenkin vielä hämärän peitossa. Emme tiedä, mistä aine sai alkunsa, miten paljon erilaisia luonnonlakeja esiintyy tai kuinka suuri maailmankaikkeus lopulta on. Entä toimiiko kaikki sattumalta vai suuren suunnitelman mukaan?

Tiedämme elämän ohjekirjan siirtymisestä geenien avulla seuraavaan sukupolveen jotain, mutta emme vielä pysty rakentamaan alkuaineista ensimmäistäkään elävää organismia, joka pystyisi kloonaamaan itsensä. Meidän kannattaa nöyrästi opetella ja etsiä prosessin kaavaa, ennen kuin alamme korjailla elämän ydinvoimalan sähkötaulua kokeilemalla, sattuisiko tämä sininen johto sopimaan tuon keltaisen kanssa.

Meidän kannattaa katsoa pienimpiä elämän muotoja, jotka vilistävät kaikkialla. Myös sisällämme. Muistan, miten jo murrosikäisenä päättelin vatsani toiminnasta, että siellä asuu joku muu. Niin epäloogisesti ja tahdonvastaisesti ruuansulatukseni toimi. Myöhemmin on käynyt ilmi, että suolistossamme pesii bakteeriyhdyskunta, jossa on enemmän soluja kuin ihmisessä, koko kolonian isännässä. Intuitiivinen vertaukseni alieniin sisäkaluissamme osui oikeaan. Näitä elämän peruspartikkeleita tarvitaan kaikkialla. Kun niiden määrä on tasapainossa, metsä, pelto, järvi ja vatsa voivat hyvin.

Bakteerit ovat maapallolla ensimmäisinä oppineet rakentamaan kivikunnasta elävää ja lisääntymiskykyistä ainetta. Ne ovat myös mestareita sen purkamisessa ja kierrätyksessä. Osaammeko me elämän kokonaisuuden kannalta jotain merkittävämpää?

Kirjoittaja on kuvataiteilija ja viljelijä, joka jakaa aikansaNew Yorkissa sijaitsevan ateljeen ja Hämeessä sijaitsevanluomutilan kesken. Rauhala on tämän hetken tunnetuimpia suomalaisia nykytaiteilijoita. Hän on pitänyt liki 50 yksityisnäyttelyä, joista yli 30 ulkomailla.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International