GEO-lehti maaliskuu 2011
Pääkirjoitus: Aina läsnä
”Tuntuu!” Pieni tyttö saunan alimmalla lauteella toisti sanaa yhä uudelleen. Vanhemmat päättelivät siitä, että löylyt olivat tarpeeksi kipakat eivätkä heittäneet enempää vettä kiukaalle.
Pientä tyttöä kuunneltiin ja hänen tuntemuksiinsa reagoitiin. Lääkärin vastaanotolla taas puhutaan kyllä tuntemuksista mutta harvoin tunteista. Kuten tämän numeron kivunhoitoa käsittelevässä artikkelissamme kerrotaan, kipu synnyttää tunteita – kuten pelkoa, surua ja hämmennystä. Toisaalta, tunteilla ja odotuksilla voi olla ratkaiseva merkitys kipupotilaan parantumisen kannalta.
Kipu on kuin kutsumaton vieras, joka ei ymmärrä lähteä ajallaan pois.Kroonista kipua sairastava lukee pieniä merkkejä kehossaan. Kun tutusta paikasta kirpaisee, hän huolestuu. Huomio kiinnittyy kipuun ja elämä voi alkaa pyöriä sen ympärillä.
Omin voimin pärjäävillä kipupotilailla on 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva kokoontumispaikka. Se on netti. Siellä kerrotaan omista kokemuksista, tuetaan toisia ja annetaan neuvoja. Siellä kuunnellaan silloinkin, kun läheiset, ystävät ja lääkärit eivät jaksa. Siellä oppii paljon – kivusta ja ihmisistä. Toki siellä liikkuu myös vääriä tietoja ja perusteettomia huhuja. Mutta missäpä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei?
Kolmikymppisenä minulle tehtiin leikkaus, jonka jälkeen olin aivan poikki. Olin ollut elämäni kunnossa ennen sitä. Mutta leikkauksen jälkeen varsinkin käveleminen oli vaivalloista. Äiti tuli käymään sairaalassa, silitti poskeani, katsoi silmiin eikä kysellyt turhia. Olin taas se pieni tyttö saunan lauteilla, jota äiti kuunteli.
Perhe ja ystävät pitivät kotiin päästyäni minusta huolta ja toivuin nopeasti. Pian jo juoksin. Kipu on helpompi selättää, kun ei jää sen kanssa yksin.
Siitä on pian 30 vuotta, kun toimittaja Mirja Pyykkö toi kivun olohuoneisiin Osasto 10 -dokumentillaan. Televisio-ohjelma kertoi leukemiaa sairastavista lapsista Lastenklinikalla. Tuolloin hoitohenkilökuntaa ja laitteita ei ollut tarpeeksi eivätkä tilat olleet sopivat lasten hoitoon. Katsoin televisiosta itseni ikäisiä, vakavasti sairaita lapsia. Täytin seuraavana päivänä kymmenen vuotta.
Dokumentti sai aikaan kansalaiskeräyksen, jolla kerättiin osastolle lähes neljä miljoonaa markkaa. Sen ansiosta nuorten syöpäpotilaiden hoito ja heidän perheidensä tuki otti aimo harppauksen eteenpäin.
Mutta edelleen on kipupotilaita, joita kukaan ei kuule.
Sanna Leskinen
toimitussihteeri
sanna.leskinen@sanomamagazines.fi
Teksti: Sanna Leskinen
|
