GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Hannu-Pekka Björkman

Syreenikiitäjä kesäyössä

Hannu-Pekka Björkman

Yksi lapsuuteni lempikirjoista oli Uunio Saalaksen Nuoren hyönteistieteilijän opas. Kirja herätti minussa valtavan innostuksen hyönteisten tutkimiseen ja keräilyyn. Muistan, kuinka kiinnostus heräsi aina talvella selatessani kirjaa kannesta kanteen yhä uudelleen ja uudelleen. Hyönteiset olivat tavoittamattomissa, vaikka aika ajoin etsinkin hankikorentoja ja irrottelin puista kaarnaa löytääkseni talvehtivia hyönteisiä.

Nyt lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin voin todeta, ettei minusta tullut hyönteistieteilijää eikä biologia. Toisin kävi lapsuudentoverilleni, joka jakoi harrastuksen kanssani. Omalta osaltani hyönteistenkeräilyä haittasi välineiden puute, vaikka Saalaksen kirjassa kerrottiin seikkaperäisesti, miten valmistetaan perhoshaavi, kenttähaavi ja keräilylaatikot. Joululahjaksi toivoin hyönteisneuloja, joita Pohjanmaalta ei kerta kaikkiaan löytynyt. Isä teki kyllä perhoshaavin, ja apteekista sain ostettua etikkaeetteriä perhosten tainnuttamiseen. Lajien määrittämiseen oli tarjolla joitakin kirjoja, jotka selasin puhki silkasta innostuksesta. Kateellisena katselen nyt verkkokaupan tuomia mahdollisuuksia hankkia välineitä ja kirjoja maaseudullekin. Toki kotikutoisillakin välineillä pärjäsi, ja innostus korvasi materiaalien kömpelyydet. Jokien ja lampien rannat, niityt ja metsätiet tulivat tutuiksi, ja samalla jonkinlainen käsitys siitä, mitä kaikkea siellä oli ja eli. Suuri haaveeni oli löytää sarvikuonokas, Suomen suurin kovakuoriainen, tai tamminkainen, vaikka sitä ei lajistoomme lasketakaan.

Lämpimät muistot ovat jääneet niistä kesäöistä, kun kukkivan syreenipensaan huumaavassa tuoksussa metsästin syreenikiitäjiä. Äiti auttoi yläkerran avoimen ikkunan ääressä antamalla suuntimia ja koordinaatteja nauttien luultavasti eniten lapsen riemusta ja innostuksesta. Kiitäjä oli vahva perhonen ja kokonsa puolesta vähän pelottavakin. Muitakin lajeja kotipihaamme eksyi aina silloin tällöin kesäöinä.

Kun sitten kasvoin ja pääsin käymään Helsingissä, halusin ehdottomasti Luonnontieteelliseen museoon. Sen hyönteiskokoelmat olivat valtavat, ja taisi käydä niin, että oma vaatimaton kokoelmani kutistui tuona hetkenä mitättömäksi.

Tuli nuoruus ja uudet haaveet. Elämä vei toisaalle, kohti uusia tuntemattomia innostuksen kohteita, joista jokin aina määrittää kohtalomme. Rakkaus luontoon kuitenkin jäi ja päänkääntö, kun kovakuoriainen suristaa kesäaamuna pihan poikki tai kun perhonen piirtää karttaansa kukkien ylle.

Vuosia myöhemmin löysin myös Jules Renardin kirjan Kuvien metsästäjä. Kuvien metsästäjä jättää aseet kotiinsa ja metsästää vain silmillään. Hän tyytyy katsomaan. Silmät toimivat verkkona, joka pyydystää kuvat aivan itsestään. Tottelevaisina nuo kuvat syntyvät uudestaan muistin myötä. Ne elävät sisällämme ja kertovat lapsuudesta, sen menneistä kesistä ja sen lämpimästä katseesta.

Hannu-Pekka Björkman työskentelee näyttelijäntyön professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Hän on näytellyt lukuisissa rooleissa teatterissa, elokuvissa sekä televisiosarjoissa. Björkman on kirjoittanut kolme kirjaa, joista viimeisin, esseeteos Välähdyksiä peilissä, ilmestyi vuonna 2014.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International