- >
- Ihmiset & ilmiöt
- >
- Jane Goodall: Eläinten ymmärtäjä
Afrikka
Jane Goodall: Eläinten ymmärtäjä
Jane Goodall on maailmankuulu simpanssien tutkija, joka unelmoi jo lapsena Afrikasta ja sen eläimistä.
Simpanssi istui maassa öljypalmun hedelmä vierellään. Jane Goodall nosti hedelmän ja ojensi sen simpanssille. Eläin tarttui pähkinään, asetti sen takaisin maahan ja puristi kevyesti Goodallin kättä. Simpanssi halusi rauhoitella naista, jonka jännityksen se vaistosi.
Gomben luonnonsuojelualueella Tansaniassa alkoi 1960-luvulla uusi luku primatologiassa eli kädellisten tutkimuksessa. Tutkijat eivät olleet aiemmin saaneet näin läheistä kontaktia luonnossa eläviin simpansseihin. Goodall voitti eläinten luottamuksen ja osoitti, miten samankaltainen ihminen on lähimmän sukulaisensa kanssa.
Jane Goodall sai ensikosketuksen apinoihin yksivuotiaana, kun hänen isänsä lahjoitti tyttärelleen samettisen Jubilee-apinan. Pienenä tyttönä Goodall vei sänkyynsä kastematoja ja yritti asuttaa lastenhuoneensa vesietanoilla. Eniten Goodall oppi kuitenkin tuolloin koiraltaan. Sen ansiosta hän ymmärsi, että eläimillä on tunteet ja persoonallisuus.
Nelivuotiaana Jane piiloutui tuntikausiksi sukulaistensa kanalaan selvittääkseen, miten kana munii. Äiti kuunteli tarkkaavaisesti tyttärensä ensimmäistä tutkimuskertomusta.
Goodallin vanhemmat erosivat, ja Jane muutti äitinsä kanssa isoäitinsä luo Birkenhofin kartanoon, joka sijaitsee Bournemouthissa Britannian etelärannikolla. Jane luki kartanon kirjastossa eläintohtori Dolittlesta ja siitä, miten tämä puhui eläinten kanssa ja matkusteli Afrikassa. Hän oli löytänyt esikuvansa.
Kartanon puutarhasta sekä piikkiherneiden ja alppiruusujen peittämistä rantatörmän rinteistä tuli nuoren Jane Goodallin tutkimusympäristö. Hän seurasi lumikkojen saalistusta ja kuunteli siilikoiraiden äänekästä kosiskelua.
Goodall eli nuoruutensa sota-aikana, ja perheellä ei ollut varaa koulun jälkeisiin opintoihin. Ylioppilaaksi päästyään Goodall opiskeli sihteeriksi. Kun Janen ystävätär kutsui hänet Keniaan vuonna 1956, hän paiski töitä tarjoilijana voidakseen kustantaa matkansa.
Seuraavana vuonna 23-vuotias Goodall matkusti laivalla Keniaan. Hän työskenteli siellä brittiläisen antropologin Louis Leakeyn apulaisena. Leakey rohkaisi Goodallia tutkimaan simpansseja Tansaniassa. Goodall on jatkanut Gomben kansallispuistossa aloittamaansa tutkimustyötä vuosikymmenien ajan.
Jane Goodall
s. 3.4.1934 Lontoossa
1957 Matkusti Keniaan, työskenteli antropologi Louis Leakeyn apulaisena
1960 Aloitti simpanssien tutkimisen Tansanian Gombessa
1965 Tohtoriksi Cambridgen yliopistosta
1977 Perusti Jane Goodall Institute -järjestön
1986– Kiertävä esitelmöijä ja kirjailija
Artikkeli on julkaistu GEO-lehden lokakuun 2009 numerossa.
Jane Goodall Institute:
http://www.janegoodall.org
Teksti: GEO






