Pohjois-Korea
Kimien maa
Pohjois-Korea teki toukokuussa 2009 ydinkokeen. Sosialistisella valtiolla on yksi maailman suurimmista armeijoista. Maan johto yrittää yhä pitää kulisseja pystyssä henkilökultin avulla. Perinteen alkoi Kim Il-sung ja jatkoi hänen poikansa Kim Jong-il. Nyt hänen kuoltuaan manttelin perii poika Kim Jong-un.
Kuljemme loputtomilta tuntuvia käytäviä pitkin huopatossut jalassa, jottemme naarmuttaisi kiillotettua graniittilattiaa. Oppaamme kulkee edellämme mintunvihreässä silkkiasussa. Kuuluu vain hänen pukunsa kahina ja näkymättömien valokatkaisijoiden naksahtelu, kun ohitamme liiketunnistimia.
Olemme neljäsadan metrin syvyyteen vuoreen rakennetussa maanalaisessa palatsissa. Saavumme halliin, jonka lattia on marmoria. Matalan pöydän ääressä istuu kulunutta kirjaa lukeva nainen. Kun lähestymme, hän nousee seisomaan eikä hymyile.
Nainen avaa hallin tuplaovet salin päädyssä. Hänellä on käsissään valkoiset puuvillahansikkaat, jottei messinkikahvoihin tulisi sormenjälkiä.
Eteemme avautuvassa huoneessa on aitoja koivuja ja violetteja kukkia. Niiden keskellä, viileässä vuoristoaamun valossa seisoo Kim Il-sungin patsas. Sen takana on maalaus, jossa on järvi ja lumen peittämä vuorenhuippu. Kim Il-sungin silmälaseissa on kultaiset sangat ja hänellä on päällään grafiitinharmaa puku. Kädet hän on ristinyt selkänsä taakse.
Huone on noin kymmenen metriä korkea. Kahteen kromipylvääseen kiinnitetyn nauhan edessä on tarkoitus kumartaa. Lantiota pitää taivuttaa 45 astetta, katse on kohdistettava maahan.
Juuri täällä Kim Il-sungin, Pohjois-Korean tähänastisen diktaattorin Kim Jong-ilin isän, kerrotaan nousseen kuolleista toisena kuolinvuosipäivänään 8. heinäkuuta 1996. Patsas oli lahja Kiinan kommunistiselta puolueelta.
Pohjois-Korean kansainvälisen ystävyysmuseon mehiläisvahasta tehty patsas räätälöityine pukuineen näyttää niin aidolta Kim Il-sungilta, että monilta korealaisilta salpautuu henki, kun he astuvat sisälle.
"Jotkut alkavat itkeä", oppaamme kuiskaa. Hän vakuuttaa, että museossa käy tuhansia vieraita päivittäin, joskaan ei juuri tänään.
Koreat kulissit
Ulkomaisia toimittajia ei yleensä päästetä Pohjois-Koreaan. Olemme ainoat toimittajat koko maassa, kun vierailemme mehiläisvahasta tehdyn jumalan luona. Matkamme kestää kaksi viikkoa ja muistuttaa valtiovierailua: minne tahansa menemmekin, pöytä on katettu, univormujen napit kiillotettu ja lapset laulavat meille. Kaksi opasta ja kuljettaja hakivat meidät lentoasemalta ja he ovat seurassamme koko ajan. He ovat valmistelleet vierailuamme viikkojen ajan ja hankkineet 70 lupaa. Yhden luvan ansiosta saamme matkustaa metrolla. Lupa, jonka ansiosta saamme lentää vuoristoon, on 24 sivun paksuinen.
Korealla on oma ydinohjelma; me näemme raketteja lastentarhassa olevassa maalauksessa. Vähintään miljoona ihmistä on kuollut viime vuosina nälkään; me näemme lapsia, jotka seisovat moottoritien vieressä ja myyvät maissia. Sadattuhannet ihmiset työskentelevät työleireillä kuolemaansa saakka; me näemme pelkoa kohtaamiemme ihmisten silmissä.
Väitetään, että Kim Il-sung kirjoitti 10 000 kirjaa. Me näemme täydellisen näytelmän, jonka aihe on Kim Il-sungin elämäntyö. Tämä on teatteria, jossa on 24 miljoonaa statistia.
Kulissien rakentaminen on kestänyt vuosikymmeniä. Pääkaupunki Pjongjang oli Kim Il-sungin ylpeys: Taedong-joen varrella on 30-kerroksisia taloja ja riemukaari on suurempi kuin alkuperäinen Pariisissa. Kaupungissa soi sireeni joka aamu kello seitsemän. Sitten ihmiset lähtevät kiirehtivät työpaikoilleen.
Kaupunkia halkovat kuusikaistaiset bulevardit. Risteysten vähäistä liikennettä ohjaavat valkoasuiset poliisit.
Kulttuurikeskuksen edessä harjoittelee sotilaskomppania mudanruskeissa univormuissa. Kun Pohjois-Korean sotilaat marssivat, ilmaan kajahtaa vain yhden askeleen ääni.
Teksti: Jürgen Schaefer
|
