GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Perhe

Kun aikuiset kaappasivat lapsuuden

Carl Honore: Kun aikuiset kaappasivat lapsuuden

Carl Honoré perehtyi kahden vuoden ajan keskiluokkaiseen vanhemmuuteen eri puolilla maailmaa. Honoré törmäsi ilmiöön, jota hän alkoi kutsua hypervanhemmuudeksi.

Mitä tarkoitat hypervanhemmuudella?

Vanhemmat uskovat, että heidän on tarjottava lapsilleen vain parasta. Samalla he haluavat lastensa olevan parhaita kaikessa: lapsista pitäisi tulla akateemikkoja, taiteilijoita tai huippu-urheilijoita. Tämän päivän vanhemmuus on jotain kilpaurheilun ja tuotekehityksen väliltä – se on ammattimaistunut. Ajatellaan, että lapsi on joko alfalapsi tai sitten hän joutuu siltojen alle.

Lisäksi ajatellaan, että lasten elämän pitäisi olla tasaisen onnellista, eikä heidän pitäisi epäonnistua missään. Jos nämä odotukset eivät toteudu, vanhemmat kokevat epäonnistuneensa. Hypervanhemmuus on hyvää vanhemmuutta, se on vain mennyt liian pitkälle.

Miksi vanhemmat huolehtivat liikaa?

Työmarkkinat ovat muuttuneet epävarmemmiksi, ja vanhemmat ovat huolissaan lastensa tulevaisuudesta. Ensisynnyttäjien ikä on noussut, ja vanhemmuutta on ehditty miettiä vuosia ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Pariskunnat ovat tottuneet jatkuvaan kilpailuun työpaikoillaan: niinpä he käyttävät asiantuntija-apua ja lukevat vanhemmuutta käsitteleviä kirjoja.

En kuitenkaan syytä vanhempia. Kulttuurimme on luonut halun kontrolloida kaikkea yksityiskohtaisesti. Ihmiset haluavat täydellisen vartalon, täydellisen kodin, täydellisen lapsen. Koska vanhemmat ovat epävarmoja itsestään kasvattajina, he ovat herkkiä muiden painostukselle.

Onko hypervanhemmuus keskiluokkaista?

Kyllä on, siitä ei ole epäilystäkään. Keskiluokkaiseen kulttuuriin kuuluu itsensä kehittäminen, kova työnteko ja eteneminen uralla. Keskiluokalla on myös rahaa: vanhemmuus on kallista. Kyse ei ole kuitenkaan vain keskiluokan ongelmasta, sillä ongelma leviää keskiluokan esimerkin kautta muihinkin ryhmiin yhteiskunnassa.

Mistä syntyy paine kilpailemiseen jo lapsena?

Täydellisyyden kulttuurista: paine kilpailemiseen on lähtöisin vanhemmista, yrityksistä, mediasta, jopa lapsista itsestään. Lapset heijastavat jokaisen kulttuurin vahvuuksia ja heikkouksia. Kulttuurissamme vanhemmat ovat kiireisiä, stressaantuneita ja kilpailuhenkisiä. Niinpä myös lapsemme ovat niin kiireisiä, että joillakin on jopa aikataulu ystävien tapaamiseen. Kun lapset näkevät kaveriensa puuhaavan kaikenlaista, he haluavat samaa. He eivät halua poiketa joukosta.

Lapset viettävät yhä enemmän aikaa internetissä. Mitä mieltä olet siitä?

Koska vanhemmat haluavat lapsilleen vain parasta, he hankkivat lasten käyttöön uusimpia laitteita. Teknologia on myös helppo tapa lasten ulkoistamiseen. Kun vanhemmat ovat väsyneitä, he antavat lasten katsella televisiota huoneessaan ja viettää tuntikaupalla aikaa netissä.

On kuitenkin tärkeää, että lapset myös harjoittavat sosiaalisia taitojaan kasvokkain ja tutustuvat kehon kieleen: äärimmäisen monimutkaiseen työkaluarsenaaliin, joka on kehittynyt tuhansien vuosien aikana. Sitä ei opi chatissä tai pikaviestiohjelmassa. Lasten pitäisi oppia käsittelemään kiukkuaan ja kestämään kritiikkiä sekä harjoitella yhteistoimintaa muiden kanssa erilaisissa ryhmissä. Kyse on perustavanlaatuisista sosiaalisista taidoista.

Löysitkö hyviä käytäntöjä perehtyessäsi lasten arkeen eri puolilla maailmaa?

Esimerkiksi eräät suomalaisen koulujärjestelmän periaatteet ovat hyviä: koulunkäynti aloitetaan vasta 7-vuotiaana, päivät ovat lyhyitä ja kotitöitä on ensimmäisinä vuosina vähän. Britanniassa taas lapsilta vaaditaan paljon jo hyvin nuorena. Siellä aloitetaan koulu 4−5-vuotiaana. Kun tyttäreni oli 3-vuotiaana esikoulussa, hänelle sanottiin ettei hän hallitse kynän käyttöä tarpeeksi hyvin!

Kilpailu kuuluu nykyään myös lasten urheiluharrastuksiin. Kilpailun vähentämiseksi eräs jääkiekkojoukkue Kanadassa kielsi lasten henkilökohtaiset tilastot ja huolehti, että jokainen sai yhtä pitkän peliajan jäällä.

Loppujen lopuksi kaikilla vanhemmilla ympäri maailmaa on sama huoli lapsistaan. Vanhemmat käyvät samanlaisia keskusteluja kasvatuksesta Helsingissä, Roomassa ja Méxicossa.

Entä jos lapsi ei halua toteuttaa vanhempiensa odotuksia, mutta häntä ei kuunnella?

Silloin varastoituu ongelmia, jotka nousevat esiin myöhemmin. Monissa kodeissa istutaan säännölliseti saman keittiönpöydän ääressä, mutta huolta aiheuttavista asioista ei puhuta. Jotkut vanhemmat ovat esimerkiksi panostaneet paljon rahaa lapsensa lentopalloharrastukseen. Koko kiireistä perhettä harmittaa, että taas pitäisi mennä lentopalloharjoituksiin, mutta kukaan ei tee asialle mitään.

Eräs isä kertoi, että jos lapset aloittavat uuden harrastuksen, hän vaatii että he myös jatkavat sitä. Naurettava ajatus! Lapsuuden tai edes aikuisuuden ei pitäisi olla sellaista. Ihminen tekee virheitä ja muuttaa mieltään. Sellainen kuuluu hyvään elämään.

Kanadalaiselta toimittaja-kirjailija Carl Honorélta on ilmestynyt suomeksi vuonna 2010 vanhemmuutta käsittelevä teos "Perhe paineessa? Manifesti riittävän vanhemmuuden puolesta" (Bazar Kustannus). Hän haastatteli sitä varten niin vanhempia, lapsia kuin asiantuntijoitakin eri puolilla maailmaa. Häneltä on ilmestynyt suomeksi myös teos Slow, elä hitaammin! (Bazar Kustannus). Nykyään Lontoossa asuva Honoré on kahden lapsen isä.

Artikkeli on julkaistu GEO-lehden marras-joulukuun numerossa 2008, päivitetty 29.4.2010.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International