Kolumni: Osmo Rauhala
Paluu juurille
Huomasin runsas vuosikymmen sitten mielenkiintoisen ilmiön Pohjois-Amerikassa. Moni New Yorkissa ja Los Angelesissa pitkään elänyt ja uraa luonut tuttavani muutti maalle tai pikkukaupunkiin. Usein taustalla oli lasten synty, mutta oravanpyörästä lähdettiin muistakin syistä. Monella palkka laski mutta elintaso nousi. Jotkut ottivat työnsä mukaan. Heitä kaikkia yhdisti halu parantaa elämänsä laatua ja elää terveellisemmin kauniissa ympäristössä.
He perustivat kotipihoihinsa pikku puutarhoja, kompostoivat ruuantähteitä ja ryhtyivät syömään luomuruokaa. Newyorkilaiset olivat tottuneet maan parhaisiin luomukauppoihin, ja suurin näistä, Whole Foods laajeni parissa vuosikymmenessä yli kahdensadan tavaratalon ketjuksi myös pikkupaikkakunnille. Kauppa seurasi asiakkaitaan.
Samoin ravintolat. Aiemmin maan parhaat keittiöt löytyivät Manhattanilta tai San Franciscon keskustasta, mutta tällä vuosituhannella huippuruokaa voi löytää vaikka pienestä Yountvillen taajamasta Kaliforniassa.
Luovien alojen ihmiset työskentelevät usein kotona. Ystäväni suoritti opettajan tutkinnon ja piti kotikoulua omille ja naapurin lapsille kunnes he olivat lukioikäisiä. Toinen rakensi energiaomavaraisen talon, ateljeen ja puutarhan autiomaahan. Kaikki lämpö ja sähkö saadaan auringosta, ja vesi ja jätteet kierrätetään ruuantuotantoon. Hän saattoi viettää viikkoja käymättä edes kaupassa, jonne hän yleensä ajoi aurinkopaneelista voimansa saavalla hybridiautolla.
Vaikka liikkuminen maaseudulla synnyttää ilmastokuormaa, voi asumisen ja elämisen jalanjälki olla siellä pienempi kuin vaikka öljylämmitteisessä kerrostalossa asuvalla, tehokasvatettua ruokaa syövällä ja sitä roskiin heittävällä kaupunkilaisella.
Ilmiössä muhii tuhannen taalan mahdollisuus tuhansien järvien Suomelle.
Meiltä puuttuvat turisteja houkuttavat hiekkarannat ja korkeat vuoret. Mutta maailmassa kasvaa hyvää vauhtia niiden ihmisten joukko, jotka haluavat asua ja lomailla rauhallisessa, terveellisessä ja ympäristöstään huolehtivassa yhteisössä.
Tarvitsemme osaajia, ja meillä on hyvät raaka-aineet luoda heille sopivaa elintilaa. Jos maailmanluokan suunnittelu onnistuu vaikka pienessä Skellefteåssa Pohjois-Ruotsissa tai Galisteon kylässä autiomaassa New Mexicossa, miksi ei Suomessa?
Muutos läntisten ihmisten arvoissa ei ruoki tulevaisuudessa vain luovan luokan huippuja, vaan myös puhtaan ruuan valmistajia. Maailmassa on vain muutama alue, jolla voi kasvattaa uskottavasti ekologisesti kestävää ja laadukasta ruokaa.
Puhtaita alueita toki löytyy Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja Aasiasta useita, mutta dioksiini-, DDT- ja muilla skandaaleilla peloteltu länsimainen kuluttaja ei välttämättä usko korruptiosta kärsivien kehitysmaiden maanviljelyn laatustandardeihin. Sen sijaan Pohjoismaihin samoin kuin Sveitsin ja Itävallan kaltaisiin alppivaltioihin luotetaan. Näillä alueilla ei myöskään massatuotanto juuri onnistu, mikä ohjaa tuotantoa määrän sijasta laatuun.
Paluu juurille ei merkitse paluuta menneisyyteen. Tulevaisuudessa maaseudun kriittisen massan voivat luoda naapureina elävät huippukokki, arkkitehti, luomuviljelijä, juustonvalmistaja ja mainostoimisto.
Kirjoittaja on kuvataiteilija ja viljelijä, joka on 1980-luvulta lähtien jakanut aikansa New Yorkissa sijaitsevan ateljeen ja Hämeessä sijaitsevan luomutilan kesken. Rauhala on tämän hetken tunnetuimpia suomalaisia nykytaiteilijoita. Hän on pitänyt liki 50 yksityisnäyttelyä, joista yli 30 ulkomailla.
Teksti: Osmo Rauhala
|
