Kolumni:Elina Hirvonen
Sanoudun irti
"Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta tämä ei ole Euroopan kannalta oleellista. Euroopan kannalta oleellista on, että kaikki terroristit ovat muslimeja.” Tämä eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon blogissaan syyskuussa 2006 kirjoittama lause on viime kuukausina pyörinyt mielessäni. Lause nousi uudestaan esiin, kun paljastui, että Norjan joukkomurhaaja viittasi manifestissaan Halla-ahoon.
Lause pyörii mielessäni, koska se on valetta. Europolin tutkimuksen mukaan Euroopassa vuosina 2006–2008 tapahtuneiden terrori-iskujen tekijöistä 0,4 prosenttia on muslimeja, 99,6 prosenttia ei ole.
Euroopan kannalta oleellista on, että ihmisiä, jotka esittävät kansanryhmistä tarkoitushakuisia valheita, äänestetään valtaan. Ihmisryhmien vastaisesta propagandasta ei aina seuraa kansanmurhaa, mutta jokaista kansanmurhaa on edeltänyt propaganda. Euroopassa tämä todistettiin vain yksi ihmisikä sitten.
Ennen Norjan joukkomurhia harvat suomalaiset korkean tason poliitikot tuomitsivat rasistiset puheet. Joukkomurhien jälkeen poliitikot ovat vaatineet irtisanoutumista vihapuheista. Vaikka pyrkimys on tärkeä, jokin ”irtisanoutumisessa” häiritsee minua. Mitä se tarkoittaa? Sitäkö, että lyömme kolmesti rintaamme ja sanomme, että ”irtisanoudun”?
Muukalaisvihaa painottavien puolueiden valtaannousu Euroopassa on pelottavaa, koska sellaisiin arvoihin perustuvasta politiikasta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Olisiko kehitys ollut toinen, jos noista arvoista olisi irtisanouduttu voimakkaammin?
Suomen kohdalla voi myös kysyä, olisiko kehitys ollut toinen, jos suurten puolueiden näkyvät poliitikot eivät olisi jo vuosia lietsoneet muukalaisvihaa, kuten toimittaja Jussi Förbom osoittaa teoksessaan Hallan vaara (2010)?
”Irtisanoutuminen” häiritsee minua, koska se ei riitä mihinkään. Muukalaisvihan taustalla on monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen ja ratkaisujen etsiminen vähemmistöjä syyllistämällä. Vihapuheista irtisanoutuminen ei riitä, koska se on vain reaktiota jo tapahtuneeseen. Reagoimisen sijaan on otettava keskustelun aloite.
On löydettävä tapoja puhua monimutkaisista asioista niin, että kyynisyyden sijaan painottuu toivo. On muistutettava, että yksinkertaistamiseen, vihaan ja pelkoon perustuva fundamentalismi on uhka missä tahansa muodossa. On puhuttava yksilöistä, ei ryhmistä. On kuunneltava niitä, jotka tuntuvat vierailta.
Norjan pääministeri Jens Stoltenberg on osoittanut joukkomurhan jälkeen hienolla tavalla, miten kammottavan, vihaan perustuvan teon voi kääntää keskusteluksi huolenpidosta, rakkaudesta ja toivon mahdollisuudesta. Olisiko näin tapahtunut, jos iskun tekijä olisi ollut joku muu kuin syntyperäinen norjalainen? Sitä emme saa tietää.
Mutta toivon, että myös suomalaiset poliitikot osaisivat kääntää Norjan tapahtumien jälkeen täälläkin käynnistyneen keskustelun agendan. Vihasta irtisanoutuminen on hyvä alku, mutta se ei saa olla keskustelun loppu.
Elina Hirvonen (s. 1975) on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja. Hän asui kaksi vuotta Sambian Lusakassa, ja on työskennellyt elokuvantekijänä ja toimittajana useissa Afrikan maissa. Hirvosen toinen romaani, Kauimpana kuolemasta, ilmestyi keväällä 2010.
Teksti: Elina Hirvonen
|
