GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Osmo Rauhala

Suljettu takaikkuna

Vanhan eteläamerikkalaisen luomiskertomuksen mukaan ihmiselle kasvoi alussa kolme silmää. Kaksi edessä näkivät nykyisen ja kolmas takaraivossa tulevaan. Ihminen muuttui kuitenkin laiskaksi tietäessään kohtalonsa, joten jumalat päättivät puhkaista kolmannen silmän ja sulkea katseen tulevaisuuteen. Näin ihmisestä tuli taas nöyrä ja ahkera.

Osmo Rauhala 10/2015

Ihminen kulkee ajan suhteen kuin rapu: katse historiaan ja selkä tulevaisuuteen päin. Albert Einsteinin avaruuden ajan madonreikäarveluista huolimatta näemme huonosti tulevaan. Osaamme laskea tulevan auringonpimennyksen ja prognoosin lapsen syntymälle, mutta valtaosin tuleva on mahdotonta varmentaa. Tilastot voivat olla yhtä luotettavia kuin esi-isiemme tapa lukea ennusteita vuohen maksasta.

Varautuminen ja sopeutuminen muutoksiin elinympäristössämme on kuitenkin nykyihmisen sivilisaation perusta. Vaihdettuamme vaeltavan keräilijä-elämämme pysyvään asumukseen pellon laidalla aikakäsityksemme muuttui. Metsästäjän saalis riitti päiväksi pariksi, eikä tulevasta murehdittu. Vehnää varastoiva viljelijä kuitenkin mietti selviytymistä seuraavaan satokauteen. Vuosi syntyi kalenteriin kylvöineen ja elonkorjuineen. Pian tulevaisuuteen varauduttiin myös kuoleman jälkeen. Metsästäjä jätti kuolleet heimon jäsenet usein vain luonnon kiertoon, mutta viljelijä alkoi kaivaa vainajat maahan. Muinaisessa Egyptissä koko elämäntyö kulutettiin hautapaikan luomiseen. Siinä sivussa kehittyivät arkkitehtuuri, kuvataide ja lääketiede.

Emme tiedä, pelkäsivätkö sen ajan ihmiset kuolemaa hysteerisesti, kuten valtavista uhrauksista voisi päätellä, vai johtiko heitä vakaa usko tuonpuoleiseen. Joka tapauksessa tuonpuoleisen pelko tai usko siellä odottavaan palkintoon kiihdytti mielikuvitustamme ja tarvettamme luoda uusia selviytymiskeinoja tulevaisuutta ajatellessa. Emme tiedä, vaikuttiko elämäntapamme muutos aikakäsitykseemme vai päinvastoin, mutta muutos lienee ohjannut merkittävästi kehitystämme nykyisen kaltaiseksi yhteisöksi.

Pohjimmiltaan mikään ei ole juuri muuttunut noista ajoista. Epävarmuus tulevasta kiihdyttää yhä ponnistelujamme. Pohdimme, minne viemme lapsemme hoitoon ja millaiseen kouluun hän pääsee saadakseen hyvän ammatin. Varaudumme tulevaan koko ikämme.

Vahvuutensa monin tavoin elämässämme osoittanut tiede jättää meidät tässä tilanteessa pitkälti vaistojemme varaan. Vaikka tiede on ylivertainen työkalu, tulevaisuuden ennakoinnin osalta senkin on nöyrryttävä. Esimerkiksi IBM:n pääjohtaja arvioi 1940-luvulla tietokoneiden markkinoiksi maailmassa kaikkiaan noin puoli tusinaa kappaletta. Samaan aikaan kirjailija George Orwell kuvasi tietokoneiden mahdollisuudet tarkasti 2000-luvun internetiä ja skypeä myöten.

Tiede ja taide ovat ennenkin kohdanneet menestyksekkäästi, esimerkkinä vaikka Leonardo da Vincin visiot helikoptereista ja muista ihmeistä vuosisatoja ennen niiden keksimistä.

Tulevan suhteen olemme kaikki samassa arvailijan asemassa, kunnes ehkä joskus ajan takaikkuna aukeaa. Siksi kannattaa pitää aistit ja vaistot hereillä. Selviytymisemme lajina on edelleen niiden varassa.

Kirjoittaja on kuvataiteilija ja viljelijä, joka jakaa aikansa New Yorkissa sijaitsevan ateljeen ja Hämeessä sijaitsevan luomutilan kesken. Rauhala on tämän hetken tunnetuimpia suomalaisia nykytaiteilijoita. Hän on pitänyt liki 50 yksityisnäyttelyä, joista yli 30 ulkomailla.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International