Vesiputoukset, aavikot, vuoret ja aallokot ovat oivia panoraamakuvien aiheita. Tekniikkaa joskus kokeillut tietää, kuinka vaikeaa maisemavalokuvaus on. GEO esittelee Epsonin kansainvälisen maisemavalokuvakilpailun luontosarjan kuvia.
»
Saksalainen luontokuvaaja Markus Mauthe vieraili ympäristöjärjestö Greenpeacen toimeksiannosta 27 aarniometsäisä eri puolilla Eurooppaa kahden ja puolen vuoden aikana. Tuloksena on kuvateos, joka näyttää lukijalleen koskemattoman luonnon kaikessa väkevyydessään ja majesteettisuudessaan.
»
Hollantilaisvalokuvaaja Nils Broekema matkusti evoluutioteorian isän, Charles Darwinin jalanjäljillä saarilla, jotka ovat nyt Unescon uhanalaisten maailmanperintöjen listalla.
»
Eurooppalaiset valokuvaajat ovat käynnistäneet Wild Wonders of Europe -luontokuvaprojektin, joka esittelee luonnonsuojelun menestystarinoita. Hanketta varten 69 valokuvaajaa on kiertänyt 48:ssa Euroopan maassa.
»
Saksan luontokuvaajien järjestö GDT järjestää vuosittain kansainvälisen luontokuvakilpailun. Esittelemme kymmenettä kertaa järjestetyn kisan voittajakuvat. Markus Varesvuo voitti ensimmäisen palkinnon Linnut-sarjassa.
»
Valokuvaaja Jim Reed tunnetaan äärimmäisistä sääilmiöistä otetuista kuvista. Reed on ikuistanut niin lumimyrskyjä, hyökyaaltoja kuin kovia ukonilmojakin.
»
Kattohaikarat pesivät ympäri vuoden Libyan aavikolla. Ne sietävät aavikon hiekkamyrskyt ja äärimmäiset lämpötilanvaihtelut. Linnut viihtyvät Saharassa ympäri vuoden. »
George Steinmetz lensi Afrikan ylitse pienikokoisella moottorivarjoliitimellä. Hänen kuvissaan näkyy aavikoita, jyrkkärinteisiä vuoristoja ja kosteikkoisia jokisuistoja.
»
Miksi eläimet kokoontuvat yhteen? Kysymys askarrutti luontokuvaaja Ingo Arndtia. Hän päätti ikuistaa eläinlaumoja, yhdyskuntia ja parvia. Hän matkusti sitä varten maailman ympäri yli 40 paikkaan, joihin eläimet kerääntyvät sankoin joukoin.
»
Esittelemme paikkoja maapallolla, jotka voivat ilmastonmuutoksen takia muuttua ratkaisevasti jo muutamassa vuosikymmenessä. Kuvassa on Kiinassa virtaavan Jangtsen jokialuetta »
Taskurapu puolustautuu vihollisiltaan naamioitumalla puolustuskykyiseksi merisiiliksi. Rapu ottaa reppuselkään merisiilin ja kätkeytyy sen piikikkään kuoren alle.
»
New Yorkin Bronxin eläintarhan intendentti Patrick Thomas testasi merkkituoksujen vaikutusta suuriin kissaeläimiin. Eräs niistä herätti puskemisreaktion. Tuoksuja hyödynnetään myös villieläinten populaation geneettisen variaation selvittämisessä.
»
Koiranomistajat tulkitsevat usein väärin lemmikeitään. Koiran syylliseltä näyttävä ilme ei välttämättä ole todiste siitä, että koira on tehnyt tihutyön. »
Valokuvaaja Jürgen Freund on ikuistanut niin valaita, haita, krokotiilejä kuin taskurapujakin. Hän asuu Australiassa ja matkustaa ympäri maailmaa kuvaamassa valtamerten luontoa.
»
Aasian tiikerit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon niiden laittoman metsästyksen ja kaupan takia. Kolme tiikerien yhdeksästä alalajista on jo kuollut sukupuuttoon. »
Perhoset pystyvät yllättäviin huippusuorituksiin. Jotkut niistä selviävät hengissä lumen ja jään keskellä, toiset juovat itsensä humalaan ja kolmannet erittävät myrkkyä. Luontokuvaaja Ingo Arndt kuvasi huippusuorituksiin kykeneviä perhoslajeja. »
Boulders Beachilla Etelä-Afrikassa elää nelisentuhatta afrikanpingviiniä. Ympäristön saastumisen takia on uhanalainen pingviinilaji vaarassa. Vapaaehtoiset ovat pelastaneet pingviinejä öljykatastrofilta. »
Miljoonat monarkkiperhoset lentävät joka vuosi parin kuukauden aikana 4000 kilometrin matkan. Ne kulkevat Pohjois-Amerikan halki Meksikon ylämaan metsiin talvehtimaan. »
Namib on maailman vanhin aavikko. Se sijaitsee Afrikan lounaisosassa. Kasvit ja eläimet ovat vuosimiljoonien kuluessa sopeutuneet nerokkailla tavoilla aavikon äärimmäisiin olosuhteisiin. »
Intiassa elävä intiantiikeri on uhanalainen. Tiikerikantaa verottaa salametsästys. Valokuvaaja Thorsten Milse kuvasi Bandhavgarhin kansallispuistossa intiantiikerien elämää.
»
Delfiinit uivat hitaammin kuin pystyisivät, koska ne välttävät kipua. Matalassa vedessä uiviin delfiineihin kohdistuu fysikaalinen ilmiö, kavitaatio. »
Maailman merissä elää yli 3 000 merietanalajia. Hypselodoris bullockii on yksi värikkäimmistä. Kirkas väri muistuttaa petoja merietanoiden myrkyllisyydestä. »
Tulivuoret syöksevät sisuksistaan laavaa ja sinkoavat ilmaan tuhkaa, kivenlohkareita ja rikkiä. Ranskalainen valokuvaaja Olivier Grunewald on matkannut kymmenen vuotta maailman ympäri kuvaten tulivuoria. Kuvassa on Etiopiassa sijaitsevan Erta Alen tulivuoren kaldera.
»
Ranskalainen valokuvaaja Yann Arthus-Bertrand otti Home-dokumenttielokuvaansa varten ilmakuvia 54 eri valtiossa. Hän otti kuvat helikopterin kyydissä.
»
Japanilaiset kalastajat surmaavat joka vuosi kymmeniätuhansia delfiinejä. Myös Taijissa delfiinien tappaminen jatkuu huolimatta kohusta, jonka dokumenttielokuva The Cove – Meren salaisuus on aiheuttanut.
»
GEOn luontopäivässä Helsingin Töölönlahdelta löytyi yli 900 eläin- ja kasvilajia, mikä on selvästi enemmän kuin osattiin odottaa. Suomen lajiasiantuntijat selvittivät toukokuussa 2010 perusteellisesti Töölönlahden ympäristön lajistoa – jopa vedenalainen luonto kartoitettiin. Varsinkin kalasaalis ja Töölönlahden vedenlaadun parantuminen yllättivät.
»