GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Kolumni: Seppo Turunen

Pelko pitää hengissä

Pelon tunteessa on jotain alkukantaisen tärkeää.

Seppo Turunen 11-12/2014

Kun yhteiskunta on turvallinen, pelkoa haetaan elokuvista ja kirjallisuudesta – on kuin ruokkisimme ikivanhaa vaistoa, joka kaipaa käyttöä. Pelko on luonnossa välttämätön säätelijä: kaniinien ja jänisten elämässä se näkyy jatkuvana varuillaan olona. Ne ruokailevat lyhyitä jaksoja ja nousevat yhä uudelleen tähystelemään saalistajia. Luontofilmien mangusteissa, preeriakoirissa tai hirvieläimissä näkyy sama valppauden pakko. Pelko muovaa aivotoimintoja ja vaikuttaa niin hirvien kuin hyönteistenkin lisääntymiseen ja käyttäytymiseen.

Sattumoisin jokin aika sitten päästiin tutkimaan, mitä pelko ja sen puuttuminen saavat aikaan luonnossa. Sudet hävitettiin Yellowstonen kansallispuistosta vuosikymmeniä sitten. Tutkijoita kiinnosti, miten tämän alkuperäisen pedon palauttaminen näkyisi luonnossa. Syy kokeiluun oli suurten hirvieläinten, vapitien, kannan kasvu ja siitä johtuva ylilaidunnus ja metsätuhot. Puistoon tuotiin kahden talven aikana 31 sutta Kanadasta.

Vaikutus näkyi jo seuraavana vuonna. Sudettomalla alueella naarasvapitit ruokailivat entiseen tapaan rauhallisina vasojen telmiessä ympärillä. Susien kansoittamalla seudulla käyttäytyminen oli muuttunut: vasat pysyivät tiukasti levottomien emojensa vierellä. Pelkkä petojen haju näytti muuttaneen käyttäytymistä: emot käyttivät yli kaksi kertaa enemmän aikaa tähystelyyn, energian saanti väheni neljänneksellä. Poikastuotto aleni, sukuhormonien taso laski ja lisääntymiskunto heikkeni. Metsien kasvu kuitenkin elpyi, puut kasvoivat suuremmiksi ja majavien elinmahdollisuudet paranivat. Syntyneiden kosteikkojen myötä lintujen, sammakkoeläinten ja kalojen määrät kasvoivat. Palattiin normaaliin luonnonjärjestykseen. Vuosien myötä vapitien määrä oli vähentynyt kolmasosaan, mutta vain osa tästä johtui susien saalistuksesta.

Pelko muovaa ekosysteemien toimintaa, sillä luonnossa petoja riittää. Niiden läsnäolo vaikuttaa saaliseläinten käyttäytymiseen: vähentää ruokailua ja lisääntymistä. Pelkkä haju tai ääntely riittävät. Susien ja muiden isojen petojen niukkuus näkyy Suomenkin luonnossa ylilaidunnuksen haittoina, mutta sen olemme itse valinneet.

Entä pelon puuttuminen? Ihminen ja kotieläimet elävät tällaisessa suojatussa maailmassa. Kotieläimissä yleistyvät nuoren yksilön piirteet, aggressiivisuus vähenee ja aivojen koko pienee ulkoisten haasteiden poistuttua. Häkkilintujen laulutaidot voivat sukupolvien myötä monipuolistua, kun aivoja ei tarvitse käyttää luonnossa selviytymiseen.

Ihmisessä on samoja piirteitä: Aivojen koko on pienentynyt, sanavalmius, nokkeluus ja innovatiivisuus ovat suosiossa. Lienee aika tavallista ajatella, ettei ihminen oikeastaan kuulu luontoon, hän vain hyödyntää sitä. Kammottava ajatus, mutta voi selittää senkin, miten vähän lopulta ollaan valmiita tekemään ilmastomuutoksen tai lajikadon pysäyttämiseksi. En osaa edes ehdottaa, miten tämä katkennut luontoyhteys olisi korjattavissa. Mediaa ja taiteilijoita siinä ainakin tarvitaan.

Kirjoittaja on professori ja Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Suomen biologian seura Vanamon puheenjohtajana. Turunen on kirjoittanut useita kirjoja ja lukuisia tiedeartikkeleita eri lehtiin.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International