Itämeri
Perämeren pinnan alla
Rakkolevää, näkinpartaisia ja punaleviä. Tarkistussukellus kertoo, että kasvit on tunnistettu oikein. Ne huojuvat sameassa vedessä tutuilla paikoillaan. Vedenalaisten luontotyyppien kartoitus tehdään pääasiassa veneestä käsin videoimalla, mutta tärkeät ja mielenkiintoiset kohteet tarkistetaan sukeltamalla lähietäisyydelle.
"Laske vaan, pisteellä ollaan!" Kamera painuu pinnan alle samaan aikaan, kun veneen kippari ilmoittaa syvyyden. Säänkestävä turvakamera lasketaan mereen kaapelin varassa. Kun videokamera on uponnut vajaan puolen metrin päähän pohjasta, sen annetaan kuvata puoli minuuttia. Sitten kamera nostetaan pintaan - jo tuhannennen kerran kesän aikana. Metsähallituksen meribiologit ovat asuneet Perämeren kansallispuistossa yli kaksi kuukautta ja kartoittaneet merenpohjaa. Paljon on vielä tehtävää, mutta pikku hiljaa Itämeren pohjan luontotyypit alkavat hahmottua.
Meribiologit keräävät tietoja Suomen ympäristökeskuksen VELMU-projektia (Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) varten. Vuodesta 2004 vuoteen 2014 kestävän ohjelman tavoitteena on kartoittaa Itämeren vedenalaiset luontotyypit Suomen vesialueilla. Näitä ovat esimerkiksi näkinpartais- ja rakkoleväniityt, sinisimpukkapohjat ja rihmalevävyöhykkeet. Metsähallituksen neljä meribiologia ja heidän kenttätiiminsä ovat jo neljänä kesänä kartoittaneet merenpohjaa Saaristomerellä, Merenkurkussa, Suomenlahdella, Perämerellä ja Selkämerellä.
Keväisin ryhmät suunnittelevat, mitä alueita ne inventoivat tulevan kesän maastokaudella. Tutkijaryhmät kuvaavat tuhatkunta pistettä kesässä. Talvisin videot analysoidaan. Kuvanauhojen avulla kirjataan pohjan laatu, kasvillisuuden peittävyys ja kaikki tunnistetut lajit. Tiedot auttavat arvioimaan, millaisia toimia meriluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi tarvitaan. Inventoinnissa kerätyn tiedon perusteella tehtyjä habitaattikarttoja käytetään lisäksi mereisten kansallispuistojen hoidossa. Tiedot harvinaisista ja uusista lajeista lähetetään Luonnontieteelliselle keskusmuseolle.
Perämeren merenpohja on melko hyvässä kunnossa verrattuna muuhun Itämereen. Tästä kertoo esimerkiksi se, että monissa syvissäkin pohjissa elää paljon pikkujärvisimpukoita. Lisäksi pohjaeläinnäytteistä on selvinnyt, että hapettomista pohjista kertovia surviaissääsken toukkia on löytynyt odotettua vähemmän. Toisaalta kaljatölkkejä, kattilankansia ja jopa isoa rautaromua on yllättävän laajalla alueella Perämeren kansallispuiston vilkkaimman vierasvenesataman Selkä-Sarven ympärillä.
Perämereltä ei ole löytynyt otsikoihin nousseita tulokaslajeja, kampamaneetteja ja tiikerikatkoja. Vieraslajeja löytyy enemmän itäiseltä Suomenlahdelta ja Saaristomereltä. On toisaalta vaikeaa määritellä, mitkä lajit Itämerellä ovat tulokkaita. Onhan koko Itämeri jääkauden takia vasta 10000 vuotta vanha, ja esimerkiksi viikinkien mukana tulleita uusia lajeja pidetään nykyisin vakiintuneena osana Itämeren lajistoa.
Merenpohjia kartoittaessaan Suomi tekee ensimmäisten joukossa työtä, jonka EU on määrännyt kaikkien Euroopan rantavaltioiden tehtäväksi. EU:n parlamentti hyväksyi pitkään suunnitellun ja valmistellun meristrategiapuitedirektiivin joulukuussa 2007. Kyseessä on monimutkainen ja iso asia: monien valtioiden hallinnoimista alueista valtaosa on merta, meret ovat yhteisiä ja merentutkimus on kallista.
Puitedirektiivin mukaan rantavaltioiden on tunnettava merensä ja niiden pohjat lajeineen, elinympäristöineen ja vuodenaikojen vaihteluineen vuoteen 2015 mennessä. Jokaisen valtion on määritettävä merelle hyvä tila, joka on saavutettava vuoteen 2020 mennessä. Osa kunkin valtion merialuetta ja sen pohjaa on suojeltava, ja merten ekosysteemit ja ravintoverkko on säilytettävä sellaisessa kunnossa, että yksittäisten lajien lisääntyminen on turvattu. Tämä ei ole mikään pieni urakka toteutettavaksi muutamassa vuodessa. Siksi monet valtiot Suomen lisäksi, kuten Britannia, Irlanti, Saksa ja Tanska, ovat ottaneet varaslähdön vesien kartoittamisessa.
Ihminen on hyödyntänyt meriä jo pitkään, mutta mertensuojelu on vasta aluillaan. EU:n direktiivi on nyt antanut selvän käskyn tehdä jotain. Itämerestä on puhuttu viime vuosina paljon, mutta tarkkaan ja kartoitettuun tietoon perustuva todellinen keskustelu on vasta alkamassa.
Artikkeli on julkaistu GEO-lehdessä heinäkuussa 2008.
Teksti: Essi Keskinen
|
