GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Afrikka

Villieläimiä laskemassa

Hluhluwe-iMfolozin luonnonpuisto, norsu

Paula Antila vietti kesälomansa vapaaehtoistyössä Etelä-Afrikassa: hän laski villieläimiä Hluhluwe-iMfolozin luonnonpuistossa. Laskennat ovat konkreettinen tapa seurata eläinten hyvinvointia. Paula raportoi parin viikon urakastaan ystävilleen tekstiviesteillä.

Paula Antila ja Pacob Pinger

2.8.2008 16:10

Jo toinen iltapäivä eteläleirissä. 11 hengen ryhmämme on jakaantunut kahteen leiriin, eteläiseen ja pohjoiseen. Täällä eteläleirissä meitä on 7. Ihana tuuli puhaltaa. Hieman alempana näkyy vähävetinen joki. Sinne tulee eläimiä juomaan, ja niitä me sitten katselemme iltapäivällä. Pimeä tulee ennen kuutta. Sankosuihku on ihan toimiva, sieltä tulee jopa lämmintä vettä.

Olemme sähköaidan sisällä, eikä ulkopuolelle ole menemistä. Viime yönä ei kuulunut muuta kuin sammakoiden kurnutusta ja hyeenojen ulvahtelua. Pohjoisleirin sähköaita oli sen sijaan norsujen testissä. Leiriläiset istuivat pari tuntia pimeässä yhdessä kasassa.

Tänään oli koulutusta, ja huomenna alkaa työ. Tutkijat ovat tosi mukavia. Zulu on vaikea kieli, mutta kai tämä puiston nimi Hluhluwe-iMfolozi jo viikon kuluttua luonnistuu.

3.8.2008 16:26

Eka kävelypäivä takana, 8 kilometriä ja 4 tuntia. Marssimme tutkimusreittejä ja kirjaamme ylös kaikki matkan varrella näkemämme kasvinsyöjät, kuten antiloopit, impalat ja puhvelit. Tunnistamisen apuna meillä on korttiviuhka, jossa on kuvat 15 kasvinsyöjästä.

Reitit ovat GPS:llä merkattuja ja 5 kilometrin etäisyydellä toisistaan olevia viivasuoria linjoja, jotka on yleensä raivattu. Puistossa on 26 raivattua tutkimusreittiä ja muutama raivaamaton. Reitit on suunniteltu niin, että kulkusuuntaan nähden on enimmäkseen vastatuuli ja aurinko paistaa takaa päin suurimman osan ajasta. Reitit menevät välillä hankalista paikoista, kuten kuivista jokiuomista ensin suoraan alas ja sitten suoraan ylös.

Mulla oli tänään oppaana tosi hyvä riistanvartija eli ranger. Huomasi kaikki eläimet ja osasi pitää rauhallista vauhtia.

4.8.2008 17:29

Moi! Täytyy vähän kertoa, mitä me niihin raportteihin kirjataan. Ensin etsitään alkupiste ja kirjataan gps-lukemat ja aika. Sitten kun nähdään joitain niistä 15 laskettavasta ruohonsyöjästä, merkitään laji, lasketaan lukumäärä, mitataan etäisyys, katsotaan kompassilukema ja kirjoitetaan ylös gps-lukema.

Ei puhuta yleensä mitään ja kävellään siinä 2−3 kilometrin tuntivauhtia. Joskus mennään kovempaa, kuten tänään. Meillä oli parin kilometrin kävelymatka ennen kuin pääsimme alkupisteeseen. Säikäytettiin reilunkokoinen nukkuva isosarvikuonouros, mutta reitillä ei nähty paljon mitään.

Radiosta kuului, kun muut rangerit kuiskailivat. Kuiskailu johtui siitä, että he olivat salametsästäjien kannoilla. He puhuivat zulua. Mutta sitten kuulin, kun keskus sanoi englanniksi, että koira on ammuttu. Niin se salametsästäjien nappaaminen kuulemma aina alkaa.

1 - 2 > »
  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International