- >
- Tiede
- >
- Nobelisti Roald Hoffmann
Kemia
Nobelisti Roald Hoffmann
Roald Hoffmann on yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston professori. Hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1981 yhdessä Kenichi Fukuin kanssa.
Tutkijanuransa aikana Hoffman on myös julkaissut runoja ja näytelmiä. 1980-luvulta lähtien hän on jäljittänyt molekyylien kauneutta esseissä, filosofoinut tieteellisten teorioiden kauneudesta ja taistellut ammattilehtien kielen köyhtymistä vastaan. Lisäksi hän keräilee keramiikkaa eri puolilta maailmaa.
Hoffmann syntyi vuonna 1937 juutalaisten vanhempien poikana Zolotšivissa, joka silloin kuului Puolaan mutta sijaitsee nykyään Ukrainassa. Hän selvisi hengissä holokaustista äitinsä kanssa piiloutumalla kyläkoulun ullakolle. Melkein kaikki hänen perheensä jäsenet tapettiin.
Lisätietoa Hoffmannista löytyy hänen kotisivultaan:
Teksti: Klaus Bachmann






