GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Äidit ja lapset

Sikiön ja äidin sydämet lyövät rytmissä

Äidin ja sikiön sydämenlyönnit

Raskaana olevat naiset tuntevat usein, että heillä on tiivis yhteys syntymättömään lapseensa. Tunne syntyy mahdollisesti sydämenlyöntien tahdistumisesta.

Mikä tahdistuksen aiheuttaa? Äidit ja lapset ovat fysikaalisesta näkökulmasta katsottuna heikosti kytkettyjä järjestelmiä, joiden rytmit voivat mukautua toisiinsa, sanoo Peter van Leeuwen saksalaisesta Witten/Herdecken yliopistosta. Hän on osoittanut, että äiti voi vaikuttaa kytkentään hengityksensä avulla.

Nopean hengitystahdin (20 henkäystä minuutissa) yhteydessä esiintyy viiden minuutin aikana seitsemästä yhdeksään tahdistusjaksoa, jotka kukin kestävät vähintään kymmenen sekuntia.

Tahdistus ei tässä kuitenkaan aina tarkoita täysin samanaikaisia sydämenlyöntejä, vaan kiinteää suhdetta sydänten lyöntitiheyksien välillä: esimerkiksi sikiön viisi lyöntiä vastaa äidin kolmea sydämenlyöntiä.

Fysiikassa kahta järjestelmää pidetään kytkettyinä, jos niiden voimat vaikuttavat toisiinsa ja ne ovat ominaisuuksiltaan samankaltaisia. Tällaisen järjestelmän muodostavat esimerkiksi Maa ja Kuu, jotka vetävät toisiaan voimakkaasti puoleensa ja vaikuttavat toisiinsa. Niitä pidetään voimakkaasti kytkettynä järjestelmänä.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International