GEO - Uusi ikkuna maailmaan

Lapset

Tekevätkö muovien ftalaatit poikalapsista tyttömäisempiä?

Muovi ja poikalapset

Muoveissa pehmittiminä käytetyt ftalaatit voivat vaikuttaa poikavauvojen käyttäytymiseen Yhdysvaltalaisen Rochesterin yliopiston tutkimuksen mukaan. Jos poikavauvat altistuvat kohdussa tietyille muovien pehmittimille, he muun muassa suosivat lapsena tavallista herkemmin tytöille tarkoitettuja leluja.

Ftalaatteihin kuuluvia pehmittimiä käytetään muoveissa joustavuuden ja taipuisuuden lisäämiseksi. Rochesterin yliopiston tutkijoiden mukaan kohdussa suurille ftalaattipitoisuuksille altistuneet pojat käyttäytyivät vähemmän maskuliinisesti. Nämä pojat eivät leikkineet autoilla ja pelanneet aggressiivisia urheilulajeja yhtä paljon kuin verrokkiryhmän jäsenet.

EU:ssa ftalaattien käyttö lelujen valmistuksessa kiellettiin, koska niiden epäiltiin vaikuttavan kielteisesti lapsen kehitykseen. Ftalaatteja on kuitenkin muun muassa rakennustarvikkeissa, elintarvikepakkauksissa ja kengissä.

Ftalaattien arvellaan vaikuttavan hormoneihin

Tutkimusta johtanut Shanna Swan selvitti kemikaalien vaikutusta sikiöihin tutkimalla 145:n raskaana olevan naisen virtsassa esiintyviä ftalaattijäämiä. Hän esitti äideille kysymyksiä lasten käyttäytymisestä, kun lapset olivat 4-6-vuotiaita.

Swan arvelee, että ftalaatit pienentävät raskauden aikana testosteronin (mieshormonin) pitoisuutta. Tämä vaikuttaa hänen mukaansa aivojen kehitykseen ja muuttaa näin lasten käyttäytymistä. Aikaisemmassa tutkimuksessaan Swan osoitti, että ftalaatit voivat saada aikaan poikalasten sukuelinten pienikokoisuutta tai jopa surkastuneisuutta.

  • Suosikit
  • Firefox
  • del.icio.us
  • Google
  • ie
GEO International